- Tietoja
- Julkaistu perjantai, 30 syyskuu 2011 16:26
- Kirjoittanut Noora Wikman
Olympialaisten jälkeen ei kisajärjestäjä juuri ehdi hengähtää, kun kisapaikat jo vilisevät paralympiaurheilijoita. Paralympialaiset ovat liikunta- ja näkö- ja kehitysvammaisten omat olympialaiset. Fleimin juttusarjassa tutustutaan nuoriin vammaisurheilijoihin.
"Kai mä sit vaan oon rakastunut maalipalloon", toteaa Kaisu Hynninen, 25.
Hetkinen. Mikä ihmeen maalipallo? Maalipallo on näkövammaisille suunniteltu joukkuelaji, jota pelataan reilun kilon painoisella, kulkusia sisältävällä kumisella pallolla. Kentällä on kerrallaan kummastakin joukkueesta kolme pelaajaa ja tarkoituksena on heittää tai vierittää palloa kentän läpi toisen maaliin. Kaikilla on silmillään mustat lasit, joten kukaan ei varmasti näe mitään.
Viime keväänä naisten maajoukkue, jota Kaisukin edustaa, saavutti Turkissa järjestetyissä IBSA World Games -kilpailuissa paikan vuoden 2012 paralympialaisiin. Paralympiapaikan varmistaminen oli erityisen makoisaa joukkueessa tapahtuneen sukupolvenvaihdoksen takia.
Kaisu Hynninen alkoi harrastaa maalipalloa suhteellisen kypsällä iällä 18 -vuotiaana, koska se oli ainoa joukkuelaji jota näkövammainen voi harrastaa. Takana oli lähinnä silmälasien rikkoutumiseen johtaneita kokeiluja muun muassa kori- ja lentopallokentällä.
Täysin vaaratonta ei maalipallokaan ole. Yleistä on, että harjoituksissa päsähtää pallo päähän. Varsinkin pitkän pelitauon jälkeen kannattaa Kaisun mukaan olla varuillaan, sillä pallo liikkuu kentällä naisilla parhaimmillaan 50 kilometrin tuntivauhtia. Miehillä nopeus yltää 70 kilometriin.
"Eihän tämä kauhean tervettä ole, mutta kivaa silti."
Rakkaus lajiin on maalipalloa tosissaan pelaavalle elintärkeää. Kaisun mukaan maalipallo on Suomessa enemmänkin harrastus kuin ammattiurheilua. Muualla maailmassa on joukkueita, joilla on paremmat edellytykset harjoitteluun ja lajissa kehittymiseen. Suomessa ei kuitenkaan maalipalloa pelaamalla elä.
Huippuharrastus
Elanto täytyy siis ansaita muualta, ja Kaisu toimiikin tällä hetkellä henkilökohtaisena avustajana sekä nokkahuilunsoiton opettajana. Kaiken tämän lisäksi hän opiskelee suntion ammattiin. Kolme uraa ja aikaa vaativa harrastus edellyttävät aikamoista aikataulujen yhteensovittamista ja joustoa.
Vaikka Kaisu ei maalipalloa suomalaisissa oloissa ammattiurheiluksi luokittelekaan, on urheilu silti hänelle elämäntapa.
"Fyysinen ilmaisu ja joukkueessa pelaaminen ovat minulle tärkeitä asioita."
Huipulle pyritään, vaikka suoritus ei olisikaan samalla tasolla näkevien kanssa.
"Jos pyrkii parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, niin se on oman itsen huippu ja joukkueen huippu," Kaisu Hynninen pohtii.
On urheilusta muutakin hyötyä. Elämän ehtoopuolella nuoruuden urheiluharrastus näkyy paremmassa fyysisessä kunnossa. Kaisu kertoo huomanneensa, että varsinkin vammaisille henkilöille urheiluharrastuksesta on hyötyä myös henkisen hyvinvoinnin kannalta.
"Monesti urheilu ja onnistuminen vertaisryhmässä kohottaa itsetuntoa koska joukkueessa, jossa muutkin ovat vammaisia, saat olla omimmillasi."
Juttusarjan edellisessä osassa haastateltiin uimari Meri-Maari Mäkistä.
