- Tietoja
- Julkaistu tiistai, 13 syyskuu 2011 16:09
- Kirjoittanut Noora Wikman
Syksy tuo usein tullessaan myös stressiä kun koulut, harrastukset ja muut velvoitteet alkavat viedä aikaa. Fleim kertoo, kuinka stressi selätetään.
Kesän jälkeen elämä täyttyy pikavauhtia kokeista, projekteista, seurakuntariennoista ja muista harrastuksista, ja lomalla ladatut akut alkavat tyhjentyä. Kiireiden ei kuitenkaan tarvitse vallata koko elämää. Fleimin toimitus listasi vinkkejä parempaan jaksamiseen ja kiireen selättämiseen.
Aikatauluta. Merkitse kalenteriin kokeiden ja projektitehtävien päivämäärät. Jaa isot projektit pienempiin osatavoitteisiin ja päätä, minkälaisessa aikataulussa ne toteutat. Merkitse kalenteriisi myös välietapit. Älä kuitenkaan tee armottomia aikataulutuksia. Realistisissa on helpompi pysyä ja vältyt morkkikselta.
Nuku tarpeeksi, mutta älä liikaa. Riittävä uni ja hyvin nukutut yöt ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. Unta pitäisi saada riittävästi joka yö – ei vain viikonloppuisin. Vapaapäivänä ei siis voi kuitata koko viikon univelkoja. Liian pitkät yöunet myös aiheuttavat väsyneen ja vetämättömän olon.
Liiku ulkoilmassa. Raitis ilma tekee hyvää ja puurtamisen välissä pidetty reippailupaussi on oiva tilaisuus nollata ja tyhjentää ajatukset. Liikunta vapauttaa kehoon endorfiineja, eli hyvänolon tunne on taattu. Paussin jälkeen voi taas keskittyä jäljellä oleviin tehtäviin virkein mielin.
Älä ahnehdi kiinnostavia kursseja tai vapaaehtoisia projekteja. Mielenkiintoisen valinnaisaineen ehtii aloittaa myöhemminkin, eikä omaa jaksamista kannata riskeerata liian monilla luottamustehtävillä. Arvioi omaa jaksamistasi ja aikasi riittävyyttä realistisesti.
Varaa aikaa löysäilyyn. Välillä on hyvä olla tekemättä yhtään mitään ja aivottoman viihteen töllöttäminen on ihan ok. Naura ääneen ainakin kerran päivässä. Nauraessa elimistöön virtaa happea, verenkierto lisääntyy ja stressikin vähenee.
Hyvä mieli, vähemmän stressiä. Ota kissa, koira, hamsteri tai lemmikkikäärme syliin ja silitä sitä. Lemmikin paijaaminen vapauttaa kehoon hyvää oloa tuottavia hormoneja, mikä laskee verenpainetta ja hermostuneisuutta. Ilahduta kotiväkeä tai naapureita laulamalla ääneen. Laulaminen tekee hyvää hengitykselle, ryhdille ja sydämelle. Sivutuotteena saatat taata kuulijakunnalle päivittäisen nauruannoksen. Kun mieli on hyvä, eivät arkiset kiireetkään tunnu musertavilta.



