- Tietoja
- Julkaistu torstai, 23 kesäkuu 2011 09:15
- Kirjoittanut Noora Wikman
Heinäkuussa elokuvateattereissa nähdään kotimaista nuorisoelokuvatuotantoa, kun ensi-iltansa saa Risto O. Niemen ohjaama Roskisprinssi. Uutuuselokuvasta Fleimille kertovat pääosanäyttelijät Jon-Jon Geitel ja Pihla Maalismaa.
Risto O. Niemen ohjaamassa elokuvassa tuore ylioppilas Jed jättää pintaliitoelämänsä taakseen. Junaan sattumanvaraisesti hyppäävä Jed löytää itäsuomalaisesta pikkukaupungista uuden elämän, työpaikan, tyttöystävän ja koirakaverin.
Elokuvan pääosia esittäville Jon-Jon Geitelille ja Pihla Maalismaalle Roskisprinssi oli ensimmäinen iso elokuvaprojekti. ”Tämä oli minulle ensimmäinen iso elokuvarooli. Se oli hieno kokemus muun muassa siksi, että kuvauksissa pääsi näkemään koko elokuvatuotannon vaiheet alusta loppuun”, Jon-Jon Geitel sanoo.
Vanhempaa näyttelijäsukupolvea Roskisprinssissä edustavat muun muassa Kristiina Elstelä ja Heikki Silvennoinen. Konkarinäyttelijät olivat Pihla Maalismaan mukaan huumorintajuisia ja kannustavia työtovereita.
”Olo tuntui etuoikeutetulta, kun sai tehdä töitä ihailemiensa ihmisten kanssa.”
Molemmat muistelevat elokuvan kuvauksia lämmöllä. Pihla kertoo, ettei tuntenut etukäteen kuvausryhmästä kuin Jon-Jonin, mutta porukka tuli tutuksi vapaa-ajalla.
”Oli hauskaa kuvata toisella paikkakunnalla, sillä silloin ympäristöön saattoi lisätä omat tarinansa ja koska kotiin ei menty, vapaa-ajalla tuli tutustuttua työryhmään siviilissäkin.”
Kuvauksissa voi kuitenkin sattua mitä tahansa, eikä kommelluksilta Roskisprinssissäkään vältytty.
”Yhdessä kohtauksessa piti juosta kameran vieressä. Pihlan, minun ja koiran oli tarkoitus lähteä juoksemaan samaa aikaa, mutta koira lähtikin jonkun oravan perään ja heitti Pihlan ympäri voltilla”, Jon-Jon muistelee nauraen.
Roskisprin
ssi perustuu Tuija Lehtisen vuonna 1991 julkaistuun romaaniin, mutta tarinan ikä ei tähtinäyttelijöiden mielestä ollut ongelma.
”Kirja kääntyi mahtavasti nykypäivään sopivaksi elokuvaksi, sillä sen teemat ovat aina ajankohtaisia. Perheen suunnalta tulevaa painetta kokevat varmasti myös nykyajan nuoret”, Jon-Jon pohtii.
”Onhan -90-luku kuitenkin aika lähellä. Nuorten ilot ja ongelmat ovat vuosikymmenestä riippumatta samankaltaisia”, Pihla jatkaa.
Se, että elokuvan pohjana oleva tarina on lähes samanikäinen kuin näyttelijät, ei pääparin mukaan häirinnyt samaistumista rooleihin.
”Meissä on paljon samaa, siksi luultavasti päädyinkin tekemään Lulun roolin. Olen eläväinen ja ehkä hieman ailahtelevainen ihminen, ja samoja piirteitä on Lulussakin. En kuitenkaan ole yhtä tyly ihmisille kuin Lulu!”, Pihla Maalismaa pohtii.
Sekä Pihla että Jon-Jon aloittavat syksyllä opinnot Teatterikorkeakoulussa, ja molemmat toivovat pääsevänsä jatkossakin valkokankaalle.



