- Tietoja
- Julkaistu 01.07.2010 11:57
- Kirjoittanut Touko Sipiläinen
Indie-rockin maailmaa mullistaneen kanadalaisyhtyeen Arcade Firen ensimmäinen Suomen keikka sai poikkeuksellisen vaikuttavan ympäristön. Kristillistä kuvastoa edellisellä levyllään Neon Bible väläytelleen yhtyeen ja Helsingin komean Tuomiokirkon kohtaaminen oli erityinen tapaus. Senaatintorin alueen vuokraaminen ensimmäistä kertaa maksullisen konsertin näyttämöksi herätti etukäteen jonkin verran vastalauseita, mikä osaltaan lisäsi kohtaamisen latausta.
Keikka alkoi hiukan yllättävissä tunnelmissa. Arcade Firea lämmitelleen brittiläisen Micachun esityksen vaisuus hämmensi monet kuulijat. Trioa oli kehuttu kiinnostavaksi indie-, elektro- ja noise-vaikutteiden yhdistelijäksi, mutta Helsingin ilta-auringossa kylpevää yleisöä yhtye ei millään saanut syttymään. Isoille lavoille epätyypillisesti trion minimalistinen soitanta kuulosti varsin hapuilevalta.
Liekö Arcade Fire aistinut lämppäriyhtyeensä vaisuuden, kun ryhmä ensitöikseen lavalle päästyään vyörytti Senaatintorin yleisön niskaan yhden suurimmista hiteistään, Wake Upin. Kappaleen valtava sointi herätti lämmittelijäbändin puuduttaman yleisön jo ensimmäisestä tahdista. Ehkä kyseessä olikin harkittu kontrasti lämmittelijän ja pääesiintyjän välillä?
Ensimmäisellä kappaleellaan yhtye asetti itselleen riman korkealle. Jos tunnelma olisi pysynyt samoissa lukemissa koko setin ajan, olisi kyseessä väistämättä ollut klassikkosuoritus. Arcade Fire ei kuitenkaan aivan onnistunut vastaamaan haasteeseen, vaan konserttia leimasi lievä epätasaisuus.
Aallonpohjia koettiin etenkin, kun yhtye esitteli kappaleita elokuun alussa julkaistavalta The Suburbs -albumiltaan. Uuden albuminsa myötä Arcade Fire näyttää olevan siirtymässä hillitymmän soinnin pariin. Senaatintorilla vaatimattomammalla voimalla iskevät, yleisölle tuntemattomat, uudet kappaleet tarkoittivat hiljaisia hetkiä. Syvin aallonpohja koettiin keskellä encorea yhtyeen testatessa rohkeasti uuden levyn We used to wait -kappaleen kantavuutta.
Ei kantanut.
Intensiteetin vaihtelu ei kuitenkaan heikentänyt konserttia liiaksi. Arcade Fire esiintyi pitkän kiertueen tuomalla itsevarmuudella, säilyttäen silti suuren osan spontaanista energiastaan, joka yhtyeessä hurmaa.
Arcade Firen esiintymisiin kuuluu olennaisena osana bändin jäsenten keskeinen soitinten vaihtelu. Kun yhdelle muusikolle kertyy keikan aikana arsenaaliin soittimia haitarista syntetisaattoriin ja rummuista kellopeliin, syntyy vaikutelma saumattomasti yhteen toimivien, luovien muusikoiden ryhmästä – ei monta vuotta maailmaa kiertäneistä uramuusikoista.
Yhtye ei juuri turvautunut taustanauhoihin, mutta onnistui kahdeksan jäsenensä voimin tuottamaan vahvan soinnin, joka täytti Senaatintorin komeasti. Arcade Firen ensemble -työskentelyä oli ilo seurata. Yhtye tuntui hallitsevan intiimin tunnelman luomisen suurille lavoille.
Illan toinen pääesiintyjä, Senaatintori
Arcade Fire jätti jälkeensä hyvän konsertin nähneen yleisön. Ihmisten kommenteissa itse keikan tasoiseksi tuntui nousevan myös konsertin ympäristö: Senaatintori ja Tuomiokirkko.
Konserttia seuranneet helsinkiläiset opiskelijat Ida Karimaa ja Vappu Kaarenoja vahvistivat käsityksen.
”Arcade Firen Suomen ensikonsertti oli toki todella odotettu tapaus, mutta ylitti jopa odotukseni ja upea ympäristö vielä täydensi kokonaisuutta”, Kaarenoja hehkutti.
”Kun ensimmäisen encoren aikana vielä heijastettiin Tuomiokirkon kuva bändin taustalle, oli vaikutelma täydellinen”, täydensi Karimaa.
Tuomiokirkon portaille avautunut lava sopikin fiilisteltävän taide-rockin näyttämöksi erinomaisesti. Jyrkästi laskeutuvat portaat tarjosivat amfiteatterin, jossa musiikin kuunneltavuus pysyi erinomaisena Senaatintorin vaatimasta matalasta äänenvoimakkuudesta huolimatta.
Ottaen huomioon konsertin erityisen ympäristön ja Arcade Firen historian kristillisten teemojen parissa, oli ehkä hieman yllättävää että itse yhtyeeltä ei juuri kommentteja shown näyttämöstä kuultu.
Yhtyeen solisti Win Butler sentään heltyi viimeisten kappaleiden aikana kehumaan ympäristöä kauniiksi.
Ja kaunis Senaatintori 4000-päisen yleisön, auringon ja Arcade Firen suureellisen soinnin keskellä olikin. Tämän konsertin perusteella voitaneen olettaa, että Senaatintori ja Tuomiokirkko tulevat näkemään vastaavia tapahtumia jatkossakin.
myspace.com/arcadefireofficial




Kommentit
Oli hieno konsertti ja eeppisen kaunis keikkapaikka. Toimi.
Kommenttien RSS-syöte